You are currently browsing the tag archive for the ‘kulutuskritiikki’ tag.

 

 

“Aivan kuten liealla tolppaan sidottu koira joutuu kävellessään kiertämään tuon tolpan ympäri; seistessään se seisoo tuon tolpan vieressä; istuessaan se istuu tuon tolpan vieressä ja maatessaan se makaa tuon tolpan vieressä.

Samaan tapaan tavanomainen henkilö, joka ei ole perehtynyt harjoitukseen, ajattelee kokemuksesta: ‘Tämä on minun, tämä on itseni, tämä on se mitä olen’. Hän kiertää kokemustaan kuin liealla tolppaan sidottu koira.’”

-Samyutta Nikaya 22 ¹

“Sosiologisen paradoksin mukaan ihmiset luovat yhteiskunnan, mutta yhteiskunta rakentaa myös ihmisiä. Taloudelliset ja poliittiset järjestelmämme eivät ole hengellisesti neutraaleja; ne iskostavat mieleen tiettyjä arvoja, kuten kilpailuhenkistä individualismia, rahakeskeisyyttä, konsumerismia, kansallismielisyyttä ja militarismia, ja lamauttavat samalla yhteisöllisyyden, anteliaisuuden, empatian ja myötätunnon kaltaisia arvoja.”

David Loy

Aiemmin kirjoitin kuinka meditaatioharjoitus voi avata radikaalisti vapauttavan ja kokemukseen perustuvan näköalan ihmisyyteen. Harjoitus voi johtaa syvään irtipäästämiseen jolloin intuitiiviset vaikutelmamme oman itsemme olemassaolosta ja persoonallisen identiteetin rajoittavista kahleista alkavat liueta ympäriltämme. Tämän myötä käsityksemme elämästä, ihmisyydestä ja itsestämme muuttuu perinpohjaisesti.

Nirodhan perustamisen aikoihin, kun olimme järjestämässä ensimmäisiä retriittejä Suomessa uskoin vakaasti harjoituksen yhteiskunnalliseen muutosvoimaan: jos vain useammat ihmiset pääsisivät kiinni näihin  harjoituksiin ja niiden avaamiin kokemuksellisiin näköaloihin, maailma muuttuisi väistämättä. Kuinka kukaan voisi jatkaa osallistumistaan luontoa tuhoavaan merkityksettömään kulutukseen, kun vaikutelma kokemuksen ytimessä olevasta minuudesta, jonka tarpeita kulutusyhteiskunta pyrkii niin neuroottisesti tyydyttämään, paljastuukin rakentuneeksi vaikutelmaksi, jonka takana ei ole mitään todellista substanssia? Meditaatioharjoituksen hedelmät ja oivallusten vaikutukset virtaisivat vapaasti yksilön kokemuksesta valveutuneena ja myötätuntoisena toimintana ympäröivään yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja muokkaisivat instituutioita ja rakenteita mennessään.

Tämäntyyppinen idealismi ei rajoitu ainoastaan ympäristötietoisiin meditaatiopiireihin. Myös ympäristö- ja ilmastoaktivistit puhuvat uuden paradigman, kulttuurin muutoksen ja henkilökohtaisen transformaation tarpeesta ilmastonmuutoksen, kasvavan populaation ja ehtyvien luonnonvarojen maailmassa. Epämiellyttävä totuus on, että me kaikki osallistumme kollektiivisen ympäristökatastrofin edistämiseen yksinkertaisella arkielämällämme. On hyvin vaikeaa elää nyky-yhteiskunnassa kuluttamatta ja osallistumatta erillaisiin ympäristöä tuhoaviin ja ihmisiä sortaviin tuotantoketjuihin. Ongelmat ovat järjestelmän rakenteissa ja usein me ylläpidämme noita rakenteita omalla toiminnallamme, tai vielä useammin toimimattomuudellamme.

Arkisen toimintamme kautta rakennamme ja ylläpidämme myös tietynlaista ihmiskuvaa, joka on seurausta kulutusyhteiskunnassa eletystä elämästä. Mutta kuten kuten Clive Hamilton kuvaa artikkelissaan Consumerism, self-creation and prospects for a new ecological consciousness, tämä ihmiskuva on myös yksi merkittävä edellytys kulutusyhteiskunnan toiminnan jatkumiselle. Kaupallisuuden läpäisemässä kulttuurissa ihminen pyritään kuvaamaan kuluttajana, jonka onnellisuus perustuu halujen tyydyttämiselle. Tämä yksinkertaistava ihmiskäsitys ohjaa meitä osallistumaan kulutuksen kierteeseen. Kun ostan uuden puhelimen, minusta tulee sen omistaja, ja samalla alan mielikuvituksessani liittää omaan persoonaani tietoisesti rakennetun brändi-imagon piirteitä. Osallistun sosiaaliseen peliin, jossa identiteettini ja statukseni rakentuu omaisuuteni ja varallisuuteni ympärille. Kaikki tämä perustuu myös syvemmällä tasolla itsekäsityksen varaan: niin kauan kun uskon olevani erillinen subjekti ja toimija, olen potentiaalisesti tämän järjestelmän vieteltävissä. Elän tiukassa lieassa, elämäni ja huomioni pyörii merkityksettömien ja epätyydyttävien asioiden ympärillä.

Onkin siirryttävä tästä ahtaasta ja luonnonvaroja holtittomasti haaskaavasta ihmiskuvasta uudenlaisiin tapoihin käsittää koko olemassaolomme. Mutta pelkkä uuden käsitteistön omaksuminen tai uudenlaiset tavat ajatella eivät riitä. Tarvitaan suoraa meditatiivista näkemistä, joka muuttaa ymmärryksemme ja kokemuksemme omasta olemassaolostamme ja vaikuttaa sen kautta myös arvoihimme ja toimintaamme. Siinä missä Max Weber visioi protestanttisen työetiikan varhaiseksi kapitalismin ajuriksi, voitaisiin radikaalit meditatiiviset oivallukset ja niiden varaan rakentuva arvomaailma nähdä optimistisesti katalyytteina  uudelle kulutuksenjälkeiselle yhteiskuntajärjestykselle.

Seurattuani nyt kuitenkin jo tovin sekä omaa, että muiden ympärillä olevien harjoittajien elämää, olen harmikseni joutunut palaamaan maan pinnalle korjaamaan utooppisimpia unelmiani arkitodellisuuden kanssa yhteensopivimmiksi. Meditaatiokokemuksistani huolimatta vegaaniruokavalioon siirtyminen eteni jälkikäteen katsottuna omalla kohdallani melko hitaasti, vaikka tiesinkin sen jo pitkään eettisesti ja ympäristön kannalta oikeaksi päätökseksi (proteiinin saanti huolestutti ja kaikkea). Lensin edelleen säännöllisesti retriiteille Englantiin vaikka, kuten kaikki muutkin maailman ihmiset, tiesin edistäväni teoillani ilmastonmuutosta. Tämän perustelin itselleni arvioimalla retriittien hyödyt hiilijalanjäljen haittoja suuremmiksi (ja tämä on tietenkin monisävyisempi arvokeskustelu itsessään). Mutta jos oman retriittien kyllästämän elämäni yhteiskunnallinen bodhisattva-aste on vielä toistaiseksi jäänyt laimeahkoksi, on muualla mennyt vielä huonommin.

Toisen maailmansodan aikana Japanissa zen-buddhalaisuus valjastettiin ultranationalistisen imperialisimin ideologiseksi ruoskaksi, jota käytettiin väkivallan ja sotarikosten oikeuttamiseen. Brian Victoria kuvaakin artikkelissaan Violence-enabling Mechanisms in Buddhism kuinka ei-itseyteen liittyviä opetuksia sovellettiin brutaalin sotilaskurin ylläpitämiseen ja taistelukuoleman tyyneen ja iloiseen kohtaamiseen. Tuhannet nuoret kamikazelentäjät iskeytyivät koneissaan amerikkalaisten hävittäjäalusten kylkiin kansallismielisen itsettömän uhrausmentaliteetin siivittäminä. Mikä meni pieleen?

Pintapuolisesti meditaatioharjoitus vaikuttaisi olevan yksiselitteisen henkilökohtaista toimintaa: istun hiljaa paikallani, useimmiten silmät suljettuina, ja syvennyn tarkkailemaan omaa kokemustani. Toisinaan meditaatiosta nousevat kokemukset ja oivallukset saattavat vaikuttaa vapauttavasti elämääni ja olemukseeni: ymmärrän jotain omasta psykologiastani ja mielestäni ja alan nähdä asiat uudella vapauttavalla tavalla. Kyse on kuitenkin aina omasta sisäisestä kokemuksestani. Olisikin helppoa ajatella, että harjoitukseni on jotenkin yhteiskunnan arvojen vaikutuspiirin ulkopuolella.

Japanin esimerkki on kuitenkin hedelmällistä materiaalia meditatiivisyhteiskunnalliselle pohdinnalle. Se on elävä muistutus siitä, kuinka meditaatio-opetukset ja oivallukset tapahtuvat aina jossain yhteiskunnallisessa kontekstissa, ja niitä voidaan myös soveltaa ja tulkita moraalisesti kyseenalaisilla ja korruptoituneilla tavoilla pitkään harjoittaneiden yhteisöjen konsensuksella.

Ylipäänsä erilaiset valtarakenteet määrittelevät usein meille huomaamattomilla tavoilla, kuinka asioista keskustellaan ja millaisia näkemyksiä viljellään. Nyt kun meditaatio on rantautumassa valtavirtakulttuuriin ja mindfulnessista on syntymässä miljardien arvoinen ala, onkin mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan millaiset valtarakenteet ja oletukset määrittelevät siihen liittyviä käsityksiä. Onko mahdollista että mekin harjoittajina olemme omalla tavallamme joidenkin moraalisesti kyseenalaisten oletusten sokaisemia? Olisi helppoa ajatella, että mindfulness ja meditaatio nykyisessä yksilökeskeisessä hyvinvointi- ja terapiaviitekehyksessään olisi puhtaan harmitonta ja poliittisesti neutraalia toimintaa. Mutta mitä neutraalius tarkoittaa maailmassa, joka on suistumassa raiteiltaan ilmastonmuutoksen ja ympäristöongelmien kanssa? Näennäinen kannoista pidättyväisyys, joka ei kyseenalaista ympäristötuhoon johtavaa järjestelmää, antaa sille samalla hiljaisen tukensa ja hyväksyntänsä. Tähän ollaankin jo onneksi heräämässä buddhalaisessa maailmassa: kriittisten äänten määrä kasvaa ja harjoituksen vaikutuksia pohditaan enenevässä määrin suhteessa yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Anattaan, eli ei-itseyteen liittyvät tekniikat ja opetukset sisältyvät buddhalaisessa perinteessä osaksi tyhjyysharjoituksia. Nämä ovat meditatiivisia lähestymistapoja, jotka paljastavat harjoittajalle kuinka kaikki ilmiöt ja vaikutelmat ovat mielessä rakentuneita ja vailla sellaista olemassaoloa, jonka intuitiivisesti liitämme niihin. Perinteessä tyhjyysharjoituksia pidetään äärimmäisen vapauttavina ja myötätuntoa avaavina menetelminä, mutta taitamattomasti ymmärrettyinä niiden sanotaan olevan kuin myrkkykäärme, johon yrittää tarttua hännästä.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Ainakaan ihmiskuvan tai itsekäsityksen suhde yhteiskuntaan ja moraalisen toimintaan ei ole mitenkään yksiselitteinen. Meditaatioharjoitus voi tosiaan avata radikaalisti vapauttavia perspektiivejä kokemukseen ja ihmisyyteen, mutta nämä ei-itseyteen liittyvät oivallukset yksin eivät näyttäisi mitenkään takaavan valaistunutta moraalista toimintaa. On myös sanomattakin selvää, että ihmiset vailla näitä kokemuksia voivat toimia moraalisesti ja yhteiskunnallisesti suoraselkäisillä tavoilla. Harjoituksellisella tasolla onkin mielenkiintoista jäädä pohtimaan millaiset meditaatioon liittyvät tulkinnat ovat aikamme myrkkykäärmeitä, ja minkälaisia dharmatulkintoja aikamme tarvitsee. Henkilökohtaisemmalla tasolla voi pysähtyä miettimään mitä tarkoittaisi elää todeksi oivalluksiaan tai kokemuksiaan ei-itseydestä ja vapauttaa itsensä lieasta tässä ilmastonmuutoksen, epätasa-arvon ja syvenevän ympäristötuhon maailmassa.

 


¹ Otin runollisia vapauksia käännöksessä englannista.

Aiheista kiinnostuneille harjoittajille vinkkinä dharmaseedistä löytyvä puhe The Meditator as Revolutionary.

Klikkaa lintua, näe @keskitiedharma twitterissä

%d bloggers like this: