Kokemuksemme, ruumiillisuutemme, tunteemme, ajatuksemme ja havaintomme muodostavat välittömimmän ja läheisimmän osan elämäämme. Tavanomainen intuitiivinen suhteemme moniin näistä asioista on luontaisesti syvästi samaistuva: kun kokemuksessamme tapahtuu jotain, helposti tulkitsemme sen olevan osa itseämme tai tarkoittavan jotain meistä jollain perustavanlaatuisella tasolla. Kun kehossa ilmenee jotain epätavallista tai epämiellyttävää, saatamme luonnollisesti huolestua ja miettiä mitä minulle tapahtuu. Kun joku toimii meitä kohtaan mielestämme loukkaavalla tai epäoikeudenmukaisella tavalla, vihan tai loukkaantumisen tunteet tuntuvat olevan kiistaton osa meitä. Näemme itsemme elämän keskiössä olevana toimijana tai kokevana subjektina, tuntevana ja ajattelevana kehon ja mielen kokonaisuutensa, joka matkaa elämän ja tapahtumien läpi suhteessa toisiin samankaltaisiin kehomieliin. Samaistumisen takia onnellisuutemme ja hyvinvointimme on tiukasti sidottu kokemustemme sisältöön.

Meditaatioharjoitukseni alkuaikoina olin jotenkin onnistunut sisäistämään ajatuksen että jossain vaiheessa tulisi jokin kokemus joka muuttaisi minut. Muistankin, kuinka jossain tilanteessa kerroin innokkaasti siitä tai tästä meditaatiokokemustani eräälle opettajalle, ja hän totesi (mielestäni silloin hiukan latistavasti) kaikkien kokemusten olevan oikeastaan toissijaisia. Hänen mukaansa meditatiivisen ymmärryksen kannalta paljon hedelmällisempää oli kiinnittää huomiota siihen, millainen suhde kokemukseen on.

En silloin ihan tajunnut mitä tämä opetus saattaisi tarkoittaa ja olin joka tapauksessa melko vakuuttunut omista käsityksistäni: ehkäpä tämä tyyppi ei ollut vain kokenut oikeita kokemuksia ja joutui siksi selittelemään jostain suhteesta kokemukseen. Oli miten oli, minulla oli jo kaikenlaisia kokemuksia ja hyvää tarkoittava lausahdus ei tainnut tehdä syvääkään naarmua käsityksiini. Oikeastaan vasta vuosia myöhemmin nämä näkemykset alkoivat vaikuttaa merkityksellisellä tavalla siihen kuinka meditoin.°

Buddhalainen filosofia ja meditaatioharjoitus voivat avata poikkeuksellisen radikaalin suoraan meditatiiviseen näkemiseen perustuvan tavan ymmärtää ihmisyyttä ja identiteettiä. Perinteisen buddhalaisen psykologian mukaan kärsimys johtuu takertumisesta, siis eräänlaisesta taitamattomasta suhteesta kokemukseen. Meditaatioharjoituksen kautta voimme kuitenkin tulla tietoiseksi tästä takertumisesta ja sen myötä voimme alkaa myös tulla toisenlaiseen suhteeseen kokemuksemme kanssa.  Buddha onnistuikin kuvaamaan asiaa hyvin selkeäsanaisesti jo 2500 vuotta sitten. Na Tumhaka Suttassa Buddha keskustelee aiheesta Jetan Lehdossa munkkiensa kanssa näin:

“Päästäkää irti siitä, mikä ei ole teidän. Irtipäästämisenne johtaa teidän pitkäaikaiseen onneenne ja hyötyynne.

Kuvitellaan, että henkilö tulee tänne Jetan Lehtoon. Hän kerää ruohoa, risuja, oksia ja puiden lehtiä, polttaa ne ja tekee niille mitä lystää. Tulisiko teille mieleen ajatus ’Tämä henkilö kerää, polttaa ja tekee meille mitä lystää.’?”

“Ei, herra. Miksikö? Koska nuo asiat eivät ole meidän itsemme, ne eivät liity meihin mitenkään.”

“Juuri samalla tavoin, munkit, silmä ei ole tiedän: päästäkää irti siitä. Irtipäästämisenne johtaa teidän pitkäaikaiseen onneenne ja hyötyynne. Mitä tahansa ilmeneekään suhteessa silmän aistikontaktiin, oli se sitten miellyttävää, epämiellyttävää tai neutraalia, tämäkään ei ole teidän: päästäkää irti siitä. Irtipäästämisenne johtaa teidän pitkäaikaiseen onneenne ja hyötyynne.”

Teksti jatkuu ja käy läpi kaikki aistikentät, mielen mukaan lukien, kehottaen luopumaan kaikesta samaistumisesta aistielimiin ja näiden objekteihin, jotka ovat kuin ruohoa, puiden lehtiä ja risuja. Samaan henkeen thaimaalainen meditaatiomestari Buddhadhasa Bhikkhu käyttää opetuksessaan palinkielistä termiä patinissaga, jonka hän kääntää luontoon palauttamiseksi tai takaisin heittämiseksi¹. Vertaus kuvaa meditatiivista muutosta suhteessamme mielen ilmiöihin: harjoituksen avulla voimme luopua hetkeksi samaistumisestamme sekä omistajuudestamme ja palauttaa aistikokemuksen takaisin luonnonilmiöksi. Harjoittaja siirtyy havaitsemistapaan, jossa näkee mielen ilmiöt metsässä sammaloituvan kannon kaltaisina asioina. Tämä on syvällisesti vapauttavaa. Kun emme samaistu havaintoihimme, ei olekaan enää väliä ovatko ne miellyttäviä tai epämiellyttäviä. Mieli alkaa tyyntyä ja alamme huomata kuinka suuri osa vaikeuksistamme elämässä onkin johtunut huomaamattomasta samaistumisestamme ja takertumisestamme kokemuksiin ja niiden sisältöön.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa mahtavalta teorialta, mutta meditaatioon liittyvä teoriat ovat hyödyllisiä vain siinä määrin, kun niitä voi soveltaa elävään kokemukseen. Tästä meditaatioharjoituksessa onkin osittain kyse: erilaisten näkökulmien soveltamisesta ja niiden vaikutusten tutkimisesta.

Meditoidessa ei-itseyden teemaa voi kiinnittää huomionsa mielen ilmiöiden spontaaniin ilmestymiseen ja katoamiseen. Tämän voi aloittaa sellaisista kohteista, joihin ei yleensä samaistu, kuten vaikkapa ympäristön äänistä (harvemmin kukaan arkitietoisuudessaan kokee olevansa linnunlaulun ääni). Meditaatiossa voi huomata kuinka nämä äänet ilmestyvät ja katoavat itsestään kokemuksessa: minulla ja toiveillani ei ole mitään roolia niiden ilmenemisessä. Tämän huomaaminen ei vaadi mitään erityistä ponnistelua, mieli voi olla rento ja vastaanottavainen. Kun on tehnyt tätä aikansa, voi siirtää huomionsa kehon tuntemuksiin ja huomata kuinka näiden luonne on samankaltainen kuin ympäristön äänten: aivan kuten ympäristö synnyttää ääniä, kehokin synnyttää tuntemuksia.

Harjoituksen edetessä tämän disidentifikaation voi ulottaa ajatuksiin, tunteisiin, kaikkiin mielen kohteisiin ja lopulta myös havaitsevaan tietoisuuteen. Mielen ilmiöiden ketjuuntuneisuuteen voi olla hyödyllistä kiinnittää huomiota:

Teen ulkona kävelymeditaatiota ja kuulen erikoisen äänen, pysähdyn ja pääni kääntyy äänen suuntaan. Näen oudosti rääkyvän oravan. Mieleeni nousee kysymys: ”Onkohan sillä nyt kaikki hyvin?” Huomaan kuinka pysähtyminen, pään kääntyminen ja ajatuksen syntyminen kaikki johtuvat oravan pitämästä äänestä sekä sen näkemisestä. Tapahtumien ja tekojen takana ei näytä ole mitään toimijaa tai ajattelijaa, ne syntyvät toistensa vaikutuksesta.

Hitaasti ja harjoituksen myötä meditatiivinen ei-itseyden näkökulma syvenee ja tyyneyteen johtava disidentifikaatio leviää kaikkiin mielen ilmiöihin.

Kolikon toinen puoli on se, ettei kokemuksesta näytä enää löytyvän mitään mitä voisi pitää itsenä: on vain ilmiöitä jotka tulevat ja menevät itsestään ja synnyttävät uusia kokemuksia. Tämä ei ole ainoastaan buddhalaisen mielenharjoituksen piirissä syntynyt oivallus,  myös esimerkiksi filosofi David Hume näyttää törmänneen vahingossa samaan ilmiöön soveltaessaan empirististä lähestymistapaa kokemukseen. Hume kirjoittaa:

”Omalta osaltani, aina kun käännyn sen puoleen mitä kutsun itsekseni, törmään aina johonkin havaintoon, lämpöön tai kylmyyteen, valoon tai varjoon, rakkauteen tai vihaan, kipuun tai nautintoon. En kuitenkaan koskaan tavoita itseäni mistään havainnosta irrallisena, enkä koskaan voi havaita mitään asiaa havaintoa lukkuunottamatta.”²

Huomioidensa pohjalta Hume päätyikin ajattelemaan persoonaallisen identiteetin olevan vain mielikuvituksen luomaa fiktiota, jolle ei ole mitään varsinaisia perusteita.

Toisinaan tämänkaltaiset oivallukset ja tavat kokea esitetään jonkinlaisena harjoituksellisena päätepisteenä, kuvauksena siitä, miten asiat todella ovat, tai ainakin meditatiivisten tilojen hierarkiassa hyvin tavoiteltavana asiana. Saattaa kuitenkin olla hyödyllisempää nähdä tämä vain yhtenä meditatiivisena lähestymistapana, joka sattuu mahdollistamaan tietynlaisen radikaalin irtipäästämisen. Thanissaro Bhikkhu puhuukin anattasta, ei-itseydestä, meditatiivisena strategiana, jota harjoittaja voi soveltaa.³ Strategioille ominaista on, ettei samaa lähestymistapaa yleensä kannata käyttää kaikissa tilanteissa. Kyseessä ei siis ole näkemisen tapa, jota tarvitsisi yrittää ylläpitää kaiken arkensa läpi vaan pikemminkin vain yksi meditatiivinen lähestymistapa muiden joukossa. Harjoituksen avulla tähän vapauttavaan näköalaan voikin siirtyä aina, kun kaipaa lepoa minäkeskeisen kokemisen ahtaudesta ja haluaa palata metsän avaraan yksinkertaisuuteen, takaisin ruohon, risujen ja lehtien pariin.

 


o. Huom.  Vaikka suhde kokemukseen onkin tärkeä tutkimuksen kohde, on monissa meditatiivisissa kokemuksissa ja niiden tietoisessa kehittämisessä myös oma arvonsa ja hyötynsä. Kts. esim. Meditatiiviset keskittymisen tilat kulutuskulttuurin vastavoimana.

1. Buddhadhasa Bhikhhu Mindfulness with Breathing

2. David Hume A Treatise on Human Nature

3. Thanissaro Bhikkhu Selves & Not-self

Erinomaisen ja kattavan kuvauksen aiheesta voi löytää Rob Burbean kirjasta Seeing That Frees. Rob on vakavasti sairastunut ja häntä voi tukea lahjoituksin täällä.

Mainokset