You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2016.

90-luvun puolivälissä Yellow Stonen kansallispuistoon jälleenistutettiin susikanta, joka oli puuttunut ekojärjestelmästä useamman vuosikymmenen ajan. Kannan palauttaminen synnytti mittavan ketjureaktion, joka päätyi vaikuttamaan koko puiston ekosysteemiin sekä jopa sen maantieteellisiin piirteisiin.

Suhteellisen pienikokoisen lauman vapauttaminen alkoi muuttaa kauriiden laiduntamistottumuksia: eläimet siirtyivät susien vaikutuksesta laaksoista ylängöille ja niiden ylilaiduntamat alueet saattoivat taas elpyä. Tämä vaikutti laajempaan biodiversiteetin kasvuun sekä muiden lajikantojen palautumiseen ja kukoistukseen. Kasvillisuuden rehevöityminen ja metsien elpyminen vähensi joenpiennarten eroosiota ja alkoi näin vaikuttaa jokien muotoihin. Aiheesta tehtiin hauska luontodokumenttipätkä, jonka voi katsoa täältä. Video havainnollistaa kauniilla tavalla kuinka ekosysteemimuutokset yhdessä osassa ravintoketjua ryöppyävät eteenpäin ja alkavat vaikuttaa kaikkeen ympäröivään elämään ja maisemaan.

Varhaisissa buddhalaisissa opetuksissa on runsaasti syy-seuraussuhteita kuvaavia  luonto- ja viljelyvertauksia: myötätuntoa ja hyväntahtoisuutta viljellään, meditatiiviset keskittymisen tilat ovat harjoituksen hedelmiä, sisäisiä taipumuksia ruokitaan tai näännytetään, ja mieli on apinan kaltainen, oksalta toiselle hyppivä olento ¹.  Buddha seuraajineen eli ja liikkui Intian metsissä, maaseudulla, sekä kylissä ja kaupungeissa, n. 500 eaa. agraariyhteiskunnassa. Onkin luonnollista, että opetusvertaukset on poimittu ympäröivästä todellisuudesta.

On myös mielenkiintoista, kuinka usein Buddha puhuu meditaatioharjoituksen syvenemisestä syy-seurausketjujen avulla. Cetana-sutta kuvaa kuinka eettisesti hyveellinen toiminta johtaa luonnollisesti siihen, ettei harjoittajan tarvitse kärsiä katumuksesta. Katumuksesta vapaa mieli puolestaan on luonnostaan tyytyväinen ja voi syventyä meditaatioon, ja edelleen meditatiivinen rauha on hyvä perusta syvemmille oivalluksille. Tätä kaikkea alleviivataan toteamalla ettei haluttuja meditatiivisia tuloksia voi saada aikaan toivomalla tai tahdonvoiman ponnistuksella, vaan ne syntyvät luonnollisena osana kausaaliketjua, kun harjoittaja vain vaalii ja ruokkii oikeita ominaisuuksia harjoituksessaan. Tämä tietenkin saattaa vaatia joissain tilanteissa taitavalla tavalla kohdistettua tahdonvoimaa.

Thaimaalaisen metsäperinteen munkki Thanissaro korostaa, kuinka Buddhan kuvaamia hienovaraisempia syy-seurausketjuja ei tule kuitenkaan käsittää mekaanisiksi tai deterministisiksi yksisuuntaisiksi kausaaliketjuiksi². Thanissaro puhuu komplekseista ja ei-lineaarisista järjestelmistä parempana vertauskuvana mielen vaikutus- ja riippuvaisuussuhteille. Tällaisille järjestelmille on myös tyypillistä, että lähes huomaamattomalla muutoksella voi olla kauaskantoisia seurauksia koko järjestelmälle, samaan tapaan kuin vaikkapa hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä johtaa ilmaston lämpenemiseen.

Kokemusmaailmamme voidaankin ymmärtää buddhalaisen psykologian näkökulmasta eräänlaiseksi mielen ekosysteemiksi, jossa erilaiset olosuhteet ja taipumukset kytkeytyvät takaisin ja vaikuttavat aktiivisesti toinen toisiinsa. Buddhalainen harjoituspolku tähtää vapautumiseen kärsimyksistä, tämä mahdollisuus perustuu juuri kausaalisuuden ja riippuvaisuuden ymmärtämiseen. Kärsimyksen sanotaan johtuvan takertumisesta, eräänlaisesta taitamattomasta suhteesta kokemukseen. Koska meditaatioharjoituksen avulla voimme alkaa vaikuttaa  tähän suhteeseen, on vapautuminen kärsimyksistä myös mahdollista.

Meditaatiota voi ajatella tämän vertauskuvan puitteissa mielessä tapahtuvana ekosysteemikokeiluna, jossa tietoisuuteen vapautetaan uusi susikanta, esimerkiksi havainnoiva tarkkaavainen tietoisuus tai myötätuntoinen asenne, ja seurataan kuinka nämä saalistajat alkavat vaikuttaa mielen maastoon ja ilmapiiriin. Kuten susikannan kohdalla, saatamme yllättyä kuinka radikaalisti ja perinpohjaisesti erilaiset olosuhteet päätyvät vaikuttamaan mielen maisemaan sekä omaan toimintaamme. On myös hyödyllistä muistaa, että  ruokimme aina kaikilla pintapuolisesti mitättömiltä vaikuttavilla teoillamme ja näkemyksillämme erilaisia taipumuksia. Kaikilla asioilla on seurauksensa.

Tarkkailevan läsnäolon myötä alan huomata, kuinka olen vältellyt potentiaalisesti hankalaa keskustelua ystäväni kanssa vaikeasta aiheesta. Vaikka olenkin jollain tasolla tiedostanut asian, alan nyt tulla tietoisemmaksi  käyttäytymismallistani ja tämän tarkemman ymmärryksen ansiosta minulla on parempi mahdollisuus muuttaa toimintaani. Kun edelleen tutkin asiaa, tulen myös tietoisemmaksi siihen liittyvästä epämukavuuden kokemuksesta. Tämän kärsimyksen huomaaminen avaa hiukan myötätuntoa itseäni ja toista kohtaan ja vaikea keskustelu ei tunnukaan enää niin epämiellyttävältä mielessäni. Läsnäoleva tietoisuus alkaa vaikuttaa konkreettiseen käytökseeni ja toimintaani, aloitan keskustelun sopivana hetkenä. Se menee hyvin ja keskustelun jälkeen olen helpottunut. Konkreettiset tekoni vaikuttavat näin myös mielentiloihini.

Mielenkiintoinen kysymys on, mitä kaikkea voimme jälleenistuttaa mieleen ja mihin olosuhteisiin voimme vaikuttaa. Buddhalaisessa perinteessä on pitkät listat ominaisuuksia, joiden kehittäminen tukee vapautumista kärsimyksistä. Sellaisia ovat esimerkiksi anteliaisuus, eettinen toiminta, hyväntahtoisuus, myötätunto ja mielentyyneys. Mutta näiden lisäksi myös erilaiset näkemykset ja uskomukset itsestä ja maailmasta vaikuttavat yhtälailla mielen ekosysteemin toimintaan.

Itseasiassa jo siirtyminen prosessiluonteiseen ja kausaaliketjuihin perustuvaan tapaan hahmottaa mielen tapahtumia on itsessään suuri muutos siihen, kuinka yleensä käsitämme kokemuksemme rakenteen. Yleensä ajattelemme itse olevamme kokemuksen keskiössä jonkinlaisena toimivana agenttina tai kokevana subjektina, joka on puolestaan suhteessa jollaintapaa objektiivisiin mielen tapahtumiin, tunteisiin ja havaintoihin. Kun alamme hahmottaa mielen tapahtumia toisiinsa jatkuvassa vaikutussuhteessa olevina prosessiketjuina, intuitiivinen käsityksemme asioiden erillisestä olemassaolosta asettuu kyseenalaiseksi ja ilmiöiden syvällinen riippuvuus alkaa paljastua.  Siirtyminen tämänkaltaiseen tapaan nähdä ja kokea, alkaa vaikuttaa syvällisesti kokemuksen muihin alueisiin. Tässä ei siis ole kyse abstraktista teoriasta, joka tulisi omaksua, vaan pikemminkin käytännölllisestä meditatiivisesta tavasta nähdä.

Tarkkailen hengitystäni, mutta huomaan, että se ei tunnu erityisen mukavalta, keho on jotenkin jäykkä. Huomaan myös mielen ilmapiirin olevan jollain tapaa kova ja tarpeettoman vakava. Pyrin omaksumaan hyväntahtoisemman asenteen itseäni ja kehoani kohtaan. Se tuntuukin toimivan ja mielentilani alkaa muuttua. Tämä vaikuttaa myös kehokokemukseeni, keho alkaa tuntua mukavammalta ja hengitys virtaa miellyttävänä. Mielentilat ja asenteet heijastuvat suoraan siihen kuinka koen kehon, hengityksen, mutta myös itseni ja maailman.

Intuitiivinen taipumuksemme on helposti ajatella oli susia tai ei, maisema pysyy samanlaisena. Tämänkaltaiset uskomukset voivat kaventaa mahdollisuuksiamme harjoituksessa. Yllä olevan esimerkin kohdalla olisin aiemmin saattanut ajatella, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vain jatkaa hengittelyä ja olla epämiellyttävyyden kanssa, kunnes se toivottavasti joskus muuttuu. Ekosysteemissä lähes kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen, joten vapautumisen mahdollisuuksiakin on enemmän kuin saatamme kuvitella.

¹. Myönnetään, apinavertaus ei sisällä minkäänlaista kausaalisuhdetta.

². Thanissaro Bhikkhu: The Shape of Suffering

AK Pressin haastattelussa pitkän linjan kansalaisaktivisti, poliittinen ajattelija ja filosofi, Grace Lee Boggs toteaa kuinka nykypäivän yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävä kamppailu poikkeaa ratkaisevalla tavalla monista aiemmista yhteiskunnallisista kehityspyrkimyksistä: nykytilanteessa länsimaalainen keskiluokka ei voi enää taistella saavuttaakseen itselleen enemmän. Ehtyvien luonnovarojen ja kasvavan populaation maailmassa on päinvastoin alettava kamppailemaan yksinkertaisemman ja vaatimattomamman elintason puolesta.

Boggsin analyysin onnistuu kiteyttämään degrowth-ajattelun ytimen. Pikainen katse ympäröivään todellisuuteen ei kuitenkaan anna erityistä aihetta optimismiin asian suhteen. Ilmastokysymykset ja luonnonvarojen ylikulutuksen ongelmat ovat yleistä tietoa, mutta käytännössä tiedostavatkin ihmiset ovat melko vastahakoisia luopumaan etelänmatkoistaan, eläintuotteista tai muista saavuttamistaan eduista ja nautinnonlähteistä. Demokraattisessa yhteiskunnassa degrowthiin liittyvä perusongelma onkin kuinka mallin ehdottama vapaaehtoinen muutos voisi ylipäänsä olla mahdollinen. Haastattelussa 94-vuotias aktivisti toteaa henkilökohtaisen transformaation olevan välttämätön osa kestävää yhteiskunnallista muutosta. Merkittävä jatkokysymys tässä kaikessa on, mitkä asiat mahdollistavat sellaisen henkilökohtaisen transformaation, jonka myötä ihminen voi alkaa luopua ympäristöä kuormittavista elämäntavoistaan.

Buddhalaiseen psykologiaan on sisäänkirjoitettuna tinkimätön aistikokemuksen kritiikki: koska kaikki aistikokemukset ovat muuttuvista ulkoisista olosuhteista riippuvaisia, ne ovat pohjimmiltaan katoavaisia ja epäluotettavia. Näinollen ihmisen ei kannata etsiä niistä syvempää tyydytystä tai onnellisuuden perustaa. Mutta aistinautinnoista luopuminen, ilman että mikään korvaisi niitä, ei ole useimmille mikään houkutteleva tai realistinen ajatus. Se ei myöskään ole buddhalainen visio hyvästä hengellisestä elämästä.

Vuoden 2004 loppupuolella, meditaatioharjoitukseni alkuaikoina vietin aikaa Italiassa, Santacittarama-nimisessä Thaimaalaisen metsäperinteen luostarissa. Olin innostunut ja myös melko tietämätön meditaatiosta, mutta olin istunut jo joitakin retriittejä ja tunsin muutamia perustekniikoita. Vietin suuren osan ajastani luostarissa muodollisen meditaatioharjoituksen parissa.

Eräänä iltapäivänä istuin jälleen meditoimaan ja päätin harjoittaa hengityksen tarkkailua. Kohdensin huomioni sierainten alueelle ja huomio tuntuikin pysyvän siinä tällä kertaa yllättävän hyvin ja pahemmin harhailematta. Mieli tuntui levolliselta. Seurasin hengitystä jonkin aikaa tarkkaavaisesti ja huomio alkoi tuntua jollain tapaa herkeämättömältä. Jossain vaiheessa jokin muuttui: kehoni täyttyi yllättäen äärimmäisen intensiivisestä nautinnosta ja onnellisuuden tunteesta. Huomioni uppoutui totaalisesti rakkaudellisen mielihyvän täyttämään kehooni.

En muista enää kuinka pitkään tila jatkui, luultavasti maksimissaan vain kymmenisen minuuttia. Se oli kuitenkin helposti yksi siihenastisen harjoituselämäni järisyttävimpiä kokemuksia, ja tuntui oikeastaan ylivoimaisesti emotionaalisessa ja fyysisessä intensiteetissään paremmalta kuin mikään muukaan siihen asti kokemani asia. Ei niin, että tämä yksittäinen kokemus olisi muuttanut minua ihmisenä mitenkään erityisesti, mutta sen myötä luottamukseni meditaatioharjoitukseen vahvistui taas hiukan. Näin hetkelliset välähdyksetkin harjoituksessa voivat olla merkityksellisiä ja paljastaa meille harjoituksen syvenemisen suuntia ja mahdollisuuksia.

Jo samana iltapäivänä minulla oli mahdollisuus kysyä tapahtuneesta luostarin vuosikymmeniä meditaatiota harjoittaneelta apotilta. Hän sanoi kokemukseni kuulostavan ensimmäiseltä jhanalta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin sanan. Sain kuulla jhanojen olevan meditatiivisen keskittymisen tiloja (niitä oli kahdeksan), joihin harjoittaja voi meditaatiossa päätyä. Tämän lisäksi minulle kerrottiin että tietynlaisen harjoituksen avulla on mahdollista oppia palaamaan näihin tiloihin aina halutessaan. Olin kokemukseni myötä äärimmäisen kiinnostunut asiasta.

Jhanat eivät kuitenkaan ole buddhalaisessa meditaatioperinteessä harjoituksen päätepiste, meditatiivinen nautinto ole itsetarkoituksellista eikä harjoituksen tarkoituksena myöskään ole metsästää erikoisia kokemuksia. Mistä niissä sitten on kyse? Perinteisesti jhanat käsitetään meditatiivisena perustana, jonka varaan syvempi ymmärrys rakentuu. Tyyni mieli kykenee havainnoimaan kokemusta syvällisemmin kuin tavanomainen arkitietoisuus ja oivallukset uppoavat syvemmälle harjoittajan olemukseen.

Yksi opettajistani, Gaia Housessa pitkään vaikuttanut Rob Burbea puhuu myös jhanoista irtipäästämisen välineinä ja kontekstualisoi samalla harjoituksen laajempaan yhteiskunnalliseen viitekehykseen. Miellyttävien meditatiivisten tilojen avulla ihminen alkaa tulla omavaraiseksi suhteessa onnellisuuteen ja mielihyvään ja ne ulkoiset asiat joista yleensä haetaan tyydytystä, kuten aistikokemukset, materia, vauraus tai yhteiskunnallinen status, alkavat menettää hohtoaan nautinnon ja merkityksen lähteinä. Jhanat kyseenalaistavat tehokkaasti kulutusyhteiskunnan lyhytjänteisen stimuluksen metsästämisen ja siihen liittyvän arvomaailman, mutta tämä kyseenalaistaminen ei perustu rationaaliseen analyysiin, vaan välittömään kokemukseen ja ylitsevuotavaan meditatiiviseen nautintoon. [¹]

Teknologiset edistysaskeleet ovat toimineet historiallisesti monien yhteiskunnallisen muutosten ajureina. Uudet teknologian muodot korvaavat perinteisesti vanhemmat muodot ja luovat samalla myös uusia kulttuurin muotoja. Tässä kontekstissa länteen rantautuva meditaatio voidaankin nähdä eräänlaisena immateriaaliteknologian muotona, joka voisi osaltaan auttaa rakentamaan luontoa tuhoavan kerskakulutuksen jälkeistä vapaan luopumisen ja aineellisen vaatimattomuuden kulttuuria.

Tämä kaikki saattaa tuntua ensilukemalta melko kauas todellisuudesta erkaantuneelta utooppiselta unelmoinnilta – ja sitä se onkin – mutta on hyvä muistaa, että esimerkiksi tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat joskus vaikuttaneet monille myös järjettömiltä ehdotuksilta. Ja jos kaipaa ajankohtaisempaa esimerkkiä yhteiskunnassamme toteutettavasta todellisuudesta täysin vieraantuneesta fantasiasta, ei tarvitse kuin kääntää meditatiivinen katseensa nykyhallituksen harjoittaman leikkauspolitiikan puoleen. Totaalisen päättömiltä vaikuttavia yhteiskunnallisia fantasioita pannaan tosiasiassa käytäntöön jatkuvalla syötöllä, me olemme vain ehdollistuneet niiden näennäiseen normaaliuteen.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole väittää, että meditaatio maagisesti pelastaisi maailman ja ratkaisisi kaikki ympäristöongelmat. Naiiveimmissakin sci-fi-unelmissani jhanat ja meditatiivinen hengellisyys ovat vain yksi parempaa tulevaisuutta rakentava tekijä. Päädyn keskustelemaan aiheesta tasaisin väliajoin muiden harjoittajien kanssa, ja monille tuntuu olevan ylipäänsä merkityksellistä, että meditaatioharjoitusta voidaan pohtia ympäristökysymysten kontekstissa, ja että dharma, buddhalaiset opetukset ja  arvomaailma, voivat toimia kriittisenä peilinä, joiden kautta voimme arvioida ympäröivää kulutusyhteiskuntaa ja sen lieveilmiöitä.

Jos nämä teemat kiinnostavat, kannattaa tulla pe 26.2. Vihreän Buddhan opintopiiriin: Overcoming the Grip of Consumerism.

[¹] Samadhista lisää mm. Rob Burbean aihetta käsittelevässä puheessa Creative samadhi.

Hengityksen tarkkailu -meditaation syventyessä mieli voi saavuttaa erilaisia tyynen keskittyneisyyden tiloja. Mielen rauhallista keskittyneisyyttä nimitetään buddhalaisessa perinteessä samadhiksi. Samadhia kannattaa ajatella taitona, jonka opetteluun menee aikaa. Käsittelen tässä muutamia asenteita ja tekijöitä, jotka helpottavat samadhin syvenemistä ja kehittymistä, sekä muutamia yleisiä esteitä, jotka saattavat vaikeuttaa harjoitusta. Hyödyllisin tapa lukea tätä postausta, on poimia siitä tietoisesti jotain ehdotuksia ja kokeilla niitä meditaation aikana.

Usein ihmisillä on taipumusta olla huomaamattaan tarpeettoman ankaria tai kovia suhteessa itseensä ja omaan harjoitukseensa. Nämä taipumukset voivat olla hienovaraisia ja alitajuisia. Jos ne ovat kehittyneet vuosien tai vuosikymmenten aikana ne ovat saattaneet luutua tavanomaiseksi osaksi mielen maisemaa.  Ankara tai vaativa asenne ei kuitenkaan auta mielen tyyneyden syvenemisessä, hyväntahtoisuus ja myötätuntoinen asenne sen sijaan muodostavat erinomaisen perustan samadhille. Onkin ylipäänsä hyödyllistä pohtia omaa suhdettaan harjoitukseen ja siihen millainen mielen ilmapiiri on meditaation aikana. Samoin on hyödyllistä huomata arvioiko omaa harjoitustaan ylikriittisesti ja minkä sävyisiä ajatukset ja asenteet ylipäänsä ovat meditaation aikana.

Buddhalaisessa harjoituksessa kehotetaan kehittämään brahma viharoita, taivaallisia tai jumalaisia mielentiloja ja asenteita. Neljä brahma viharaa ovat hyväntahtoisuus, myötätunto, ilo ja järkkymätön tasapaino. Näitä asenteita voi kehittää muodollisten meditaatioharjoitusten avulla, mutta yhtälailla niitä voi kehittää hengityksen tarkkailun tai muiden meditaatiomenetelmien yhteydessä. Usein yksinkertainen intentio lähestyä harjoitusta ja hengitystä hyväntahtoisella ja ystävällisellä asenteella meditaation alussa ja sen aikana riittää. Jos huomaa harjoituksessaan itsekriittisiä ajatuksia, voi myös muistuttaa itseään siitä kuinka lopulta kuitenkin tekee parhaansa. Voi olla myös hyödyllistä kysyä itseltään, kuinka suhtautuisi johonkin hyvään ystävään, joka kärsii samalla tavoin itsekritiikistä. Monille onkin helpompaa olla armollisempi muita kuin itseään kohtaan ja tämä roolien vaihto voi auttaa omien asenteiden muuttamisessa.

Toisinaan harjoittaja saattaa meditaatiossa päätyä suorittamaan jotain meditaatiotekniikkaa liian innokkaasti ja liikaa yrittäen. Aie tässä kaikessa on kaunis: harjoittaja toivoo meditaatioharjoituksensa syvenevän nopeasti ja kantavan hedelmää. Tämä on erityisen tyypillistä samadhi-harjoituksen kaltaisissa meditaatioissa, joita määrittelee ajatus johonkin rauhalliseen tai keskittyneeseen tilaan pääsemisestä. Valitettavasti liiallinen yrittäminen tai intensiivinen halu eivät kuitenkaan auta samadhin syvenemisessä. Tarpeettoman intensiivisen yrittämisen ja tahdonvoiman käyttämisen saattaa tunnistaa esimerkiksi siitä että pakottaa hengitystään jonkinlaiseksi. Usein myös pyrkimys pitää huomio hengityksen parissa liian tiukalla otteella johtaa suurempaan rauhattomuuteen ja sen myötä hyvin pian turhautumiseen. Kun yritystä on liikaa, rauhallinen mielen ykseys alkaa tuntua pian mahdottomalta tavoitteelta.

Toisinaan ihmiset pyrkivät ratkaisemaan yrittämisen dynamiikkaan liittyvät ongelmat luopumalla yrittämisesta, tavoitteista tai jostain tietystä meditaatiotekniikasta lopullisesti.Tässä lapsi kuitenkin helposti heitetään menemään pesuveden mukana, sillä taitavan yrittämisen ja tavoitteiden soveltaminen on hyödyllinen taito meditaatiossa ja elämässä. Yhtenä meditatiivisena keinona muiden joukossa yrittämisen vähentäminen nollaan voi olla hyödyllinen lähestymistapa, erityisesti jos taipumuksena on yrittää liikaa. Harjoittaja voi huomioida miltä tämä tuntuu, ja tutkia mikä on minimimäärä yrittämistä jonka avulla huomio voi seurata hengitystä. Oikealle yrittämiselle ei ole mitään vakiomäärää, se vaihtelee mielen olosuhteiden mukaan. Jossain tilanteessa energisempi tahtotila voi olla hyödyllinen, toisinaan voi kokeilla yrittämisen vähentämistä minimiin. Buddha vertaa oikeaa yrittämisen määrää luutun kielen virittämiseen: jos se on liian kireä, se katkeaa. Jos se on liian löysä se ei soi.

Toisinaan liiallinen yrittäminen heijastuu myös jännityksinä kehossa. Onkin hyödyllistä antaa muodollisen harjoituksen alussa kunnolla aikaa kehon jännitysten rentouttamiselle. Kehoa voi skannata ja erityistä huomiota kannattaa antaa yleisimmille jännityksen paikoille, kuten esimerkiksi pallealle, hartioille, niskalle, leualle ja kasvojen lihaksille.

Kolmas seikka, jota harjoituksessa kannattaa vaalia, on kaunis tai miellyttävältä tuntuva hengitys. Samadhi syvenee kun huomio voi todella levätä hengityksen parissa ja uppoutua kehon tuntemuksiin. Huomion on helpointa syventyä hengityksen pariin silloin kun se tuntuu fyysisesti hyvältä. Tämän takia onkin tärkeää tulla tietoiseksi ja oppia vaalimaan hyvänolon ja onnellisuuden tunteita harjoituksessa. On myös hyödyllistä kiinnittää huomiota siihen mitkä olosuhteet synnyttävät miellyttäviä tunteita kehossa. Alussa mainittu hyväntahtoinen tai ystävällinen asenne harjoituksessa auttaa tässä. Samoin kehon rentous synnyttää mielihyvän tunteita.

Myös huomion jatkuvuus kohteen parissa synnyttää itsessään mielihyvää. Tässä mielessä jo pelkkä huomion säilyttäminen kohteessa auttaa harjoituksen syvenemisessä. Hengitystään voi myös muokata miellyttävämmäksi hienovaraisesti kokeilemalla minkälaiset muutokset tuntuvat hyviltä. Tämä voi tarkoittaa hengityksen pidentämistä tai lyhentämistä, syvempää tai pinnallisempaa hengitystä tai jotain muuta. Jos huomaa hengityksessään tarpeettomia jännityksiä voi antaa niiden rentoutua. Usein myös hengitykseen liittyvistä mielikuvista voi olla merkittävää hyötyä samadhille. Esimerkiksi ajatus siitä että hengitys ympäröi koko kehon ei välttämättä ole rationaalisesti perusteltavissa. Joillekin se voi kuitenkin avata miellyttävän kokemuksen jossa hengitys aistitaan kaikkialla kehossa.

Kun huomaa mielihyvän tunteita kehossaan, voi antaa huomion levätä kevyesti niiden parissa. Jälkikäteen voi pohtia mitkä olosuhteet johtivat näiden tuntemusten ilmestymiseen. Nämä olosuhteet voivat olla meditaatiossa syntyneitä, tai arkisessa toiminnassa tapahtuneita. Esimerkiksi voi huomata kuinka myötätuntoinen tai antelias teko jää vaikuttamaan kokemukseen ja siihen miltä hengitys tuntuu.

Hengityksen tarkkailu -meditaatiossa pyritään seuraamaan hengityksen tuntemuksia ja niiden muutoksia omassa kehossa. Harjoituksen tarkoituksena on saattaa mieli avoimeen ja rauhalliseen meditatiivisen tyyneyden tilaan, josta käsin on helpompi tarkkailla kehon ja mielen prosesseja. Näin harjoituksessa yhdistyvät meditatiivinen hiljentyminen (samadhi) sekä oivaltava ymmärrys mielen tapahtumien ja ilmiöiden luonteesta (vipassana). Nämä ominaisuudet kulkevat käsi kädessä. Hengityksen kanssa työskentely on luovan oppimisen prosessi. Rauhallisten mielentilojen kehittämiselle omistautunut harjoittaja saa väistämättä monia oivalluksia mielen luonteesta sekä kärsimyksen syistä ja sen muodostumisesta kokemuksessa.

Harjoituksen voi palauttaa kahteen askeleeseen: ensiksi huomio tuodaan hengityksen pariin ja sen jälkeen se pidetään siinä. Tämä vaikuttaa yksinkertaiselta, ja sitä se onkin. Huomion palauttaminen hengityksen tuntemuksiin ja niiden herkkä ja tarkkaavainen seuraaminen on potentiaalisesti hyvin tehokas tie meditaation syvenemiseen. Joskus tämä kuvauksen yksinkertaisuus kuitenkin johtaa siihen, että harjoitus käsitetään luonteeltaan jonkinlaiseksi mekaaniseksi tahdonvoiman ja kurin harjoittamiseksi. Tämänkaltainen ajattelu voi myös tehdä hengityksen tarkkailusta pitkäveteistä ja vastenmielistä puuhaa. Tähän sisältyy myös tärkeä oivallus: se miten käsitämme jonkin meditaatioharjoituksen vaikuttaa suoraan siihen miltä harjoitus tuntuu kokemuksessa. Onkin suositeltavaa ajatella hengityksen tarkkailua luovana harjoituksena, leikkinä, jossa harjoittaja voi vapaasti kokeilla eri menetelmiä ja lähestymistapoja ja tutkia mikä auttaa huomiota asettumaan hengityksen pariin.

Ensimmäinen vaihe, huomion kohdistaminen hengitykseen, vaikuttaa melko yksiselitteiseltä ohjeelta, mutta todellisuudessa harjoittajalla on erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Huomio voi olla avoin ja laaja koko kehon kattava tietoisuus. Silloin jokaisen hengityksen voi pyrkiä aistimaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti koko kehossa. Tai vaihtoehtoisesti huomion voi kohdentaa johonkin tiettyyn vartalon osaan tai alueeseen, vaikkapa palleaan, rintakehään tai sierainten alueelle. Silloin voi pyrkiä tuntemaan millaisia kehon tuntemuksia sisään- ja uloshengitys synnyttävät valitulla alueella. Yksittäisessä meditaatioistunnossa voi myös vapaasti vaihdella näiden välillä aina sen mukaan mikä tuntuu toimivalta ja auttaa mieltä asettumaan meditaatioon.

Huomio voi itsessään myös olla kevyt tai intensiivinen, huomio voi siis levätä hyvin kevyesti hengityksen tuntemusten parissa, tai vaihtoehtoisesti sisäinen katse voi olla intensiivisempi ja energisempi. Myös tätä huomion intensiteettiä voi ja kannattaakin muunnella tilanteeseen sopivalla tavalla. Väsyneenä voi olla hyödyllistä tuoda huomioon enemmän valppautta ja energiaa. Jos taas mieli on jo rauhallinen, voi kokeilla miten kevyesti ja pehmeästi huomio voi seurata hengitystä, ja kuinka tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä hengitys tuntuu. Aina kun huomaa huomionsa harhailevan jossain muualla, voi palauttaa sen takaisin hengityksen pariin ja kokeilla millainen lähestymistapa tässä hetkessä toimisi parhaiten.

Toinen kohta, huomion säilyttäminen hengityksessä, voi myös osoittautua haastavaksi. Mieli on tottunut ajattelemaan ja ajelehtimaan vapaasti. Tarvitaan toisaalta kärsivällisyyttä, mutta myös tutkivaa, kokeilevaa asennetta: mikä auttaisi huomiota asettumaan hengityksen pariin? Hengitystä voi halutessaan kokeilla pidentää hiukan, kehon jännitysten voi antaa rentoutua, voi myös etsiä mahdollisesti mukavampaa hengitystä, pehmentää sisään- tai uloshengitystä, tai kiinnittää huomiota miellyttäviin tuntemuksiin jossain osassa kehoa, ja havainnoida kuinka ne muuttuvat hengityksen mukana.

Jos vaihtoehtojen määrä alkaa kuulostaa monimutkaiselta, voi muistuttaa itseään, että pohjimmiltaan harjoitus on kuitenkin hyvin yksinkertaista: huomio lepää hengityksen tuntemusten parissa ja aina kun huomaa sen ajelehtineen toisaalle, pyrkii tuomaan sen takaisin. Tämä kaikki voi kuitenkin olla luovaa ja kokeilevaa.

Klikkaa lintua, näe @keskitiedharma twitterissä

%d bloggers like this: