Levin kysymysten intensiteetissä on jotain hyvin kaunista, vaikka ne saavatkin minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Mitä itse teen ilmastonmuutoksen, ylikansoituksen ja ihmisoikeuskysmysten edessä? Tuskin tarpeeksi, mitä ikinä se olisikaan.

Asiaa käsiteltiin äskettäin päättyneellä boundless heart-retriitillä. Retriitin opetuspuheissa ja keskusteluryhmissä puitiin muunmuassa sitä, kuinka globaalit ongelmat ovat niin laajoja ja monisyisiä että ylipäänsä niiden ajatteleminen saattaa tuntua liian masentavalta ja kuormittavalta että siihen kannattaisi edes ryhtyä. Tämä on tietenkin tärkeä osa ongelmaa, ongelmat saattaisivat hyvinkin olla ratkaistavissa jos vain voisimme katsoa ongelmia tarpeeksi pitkään hajoamatta niiden alle tai kääntämättä katseitamme toisaalle.

Boundless heart-retriitin opetuspuheet ilmestyvät ennenpitkää dharmaseediin.

Koulutuksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä taistelijoiden mielenterveysongelmia ja parantaa heidän suorituskykyään äärimmäisen stressaavissa olosuhteissa. Historiallisesti kyseessä ei ole ensimmäinen kerta että mielenharjoittaminen pyritään yhdistämään tehokkaaseen sodankäyntiin. Japanilaisen zen-buddhalaisuuden ja militarismin yhteys toisen maailmansodan aikana on tunnettu esimerkki tästä vastenmielisestä liitosta. Japanilaisten sotarikosten määrä ja laatu eivät kuitenkaan osaltaan synnytä vaikutelmaa eettisesti valveutuneista, väkivaltaa kaihtavista ja myötätuntoisista buddhalaistaistelijoista, pikemminkin päinvastoin.

On outoa lukea kurssikävijöiden kommentteja jossa merijalkaväen sotilaat mainostavat sitä kuinka nämä tekniikat tekevät heistä korkeamman tason taistelijoita ja kuinka he pystyvät keskittymään tehtäviinsä paremmin. Eräässä sivuston artikkelissa todetaan komennuksellaan epäeettiseen toimintaan osallistuneiden sotilaiden kärsivän mielenterveysongelmista kolme kertaa todennäköisemmin kuin muiden. Tämä tutkimustulos onkin yksi sivuston harvoista valopilkuista. Huomio epäeettisen toiminnan ja kärsimyksen välisestä yhteydestä on yksi niistä perustavanlaatuisista oivalluksista maailman hengellisissä perinteissä jonka soisi iskostuvan kaikkien ihmisten mieliin.

Varsinainen ongelmahan ei kuitenkaan ole siinä etteivätkö Amerikan merijalkaväen sotilaat olisi tarpeeksi läsnäolevia stressaavissa sotatilanteissa, vaikka siinäkin on epäilemättä kehittämisen varaa. Varsinainen ongelma on rakenteellinen, aseteollisuudessa liikkuva järjetön rahamäärä pyörittää koko myllyä ja tekee sodista taloudellisesti kannattavia tapahtumia.

Mutta se riittäköön siitä aiheesta. Tänne kuuluu hyvää, tai siis englantilaisittain väheksyen kohtalaista tai ei kovin huonoa. Kävimme tänään illalla lähipubissa katsomassa kuinka Andy Murray hävisi Rafael Nadalille. Olen kokannut kaksi päivää putkeen ja ollut melko tyytyväinen tuloksiin, eilen lasagnea ja tänään paellaa. Huomenna alkaa John Peacockin vetämä retriitti, the Path of Mindfulness.

Alla aiemmin keväällä ottamani kuva metsäpolusta Denburyn kukkulalla.

Weatherspeak, eli sääpuhe, on tärkeä osa englantilaista keskustelukulttuuria ja sen keskeinen funktio on auttaa keskustelun avaamisessa. Olen lukenut Kate Foxin Watching The English -nimistä populaariantropologista teosta, jossa hän ruotii englantilaisen kulttuurin erikoisuuksia ja analysoi englantilaista käyttäytymistä tutkimuksiinsa ja huomioihinsa perustuen. Kirja on ollut huvittava ja valaiseva matka englantilaisuuteen, englantilaisiin luokkarakenteisiin ja niihin liittyviin sääntöihin.  Voin suositella kirjaa kaikille jotka viettävät aikaa Englannissa tai englantilaisten kanssa, ei ole kuitenkaan suositeltavaa mainita lukevansa kyseistä kirjaa sillä se voi olla englantilaisista vaivaannuttavaa.

Koska en ole postannut vähään aikaan, en ole ehtinyt kertoa kuluneista retriiteistä. Edellinen retriitti oli Natthikon ja Catherine McGeen ohjaama ja mielenkiintoinen sikäli, että Natthiko oli viettänyt 17 vuotta theravada-perinteen munkkina ja vasta muutamia vuosia sitten luopunut munkkeudestaan ja muuttanut takaisin kotimaahansa Ruotsiin. Ehkäpä häntä nähdään vielä Suomessakin. Tällä hetkellä täällä on puolestaan käynnissä on viikon mittainen jooga- ja meditaatio-retriitti, talo on taas hyvin täynnä ja tämä on yksi suurimmista retriiteistä jolla olen kokannut tähän mennessä. Huomenna ruokailijoita taitaa olla 88.

Alla muutamia puutarhassa otettuja kuvia.

Puhuessaan puutteesta Loy avaa epätyydyttävyyden käsitettä buddhalaisissa opetuksissa: puute tai vaikutelma nykyhetken riittämättömyydestä ajaa ihmistä etsimään tyydytystä muualta, luontainen pyrkimyksemme on paeta tyytymättömyyttämme etsimällä jostain tyydyttävämpiä kokemuksia. Retriitillä tai päivittäisessä meditaatiossa ihminen pysähtyy ja kääntyy tutkimaan omaa sisäistä rauhattomuuttaan sen sijaan että etsisi miellyttävämpää tekemistä. Loy sitoo tämän puutteen kokemuksen synnyttämän sisäisen liikkeen kulutusyhteiskunnan rakenteisiin, yhteys johon Bhante Bodhidhammakin viittasi aiemmassa haastattelussa.

Eilisessä puheessa keskityttiin siihen kuinka buddhalaisen psykologian kolme mielen myrkkyä, viha, ahneus ja harha ilmenevät yhteiskunnassa institutionalisoituneina. Keskiössä olivat aseteollisuus, moraalittomat korporaatiot ja puolueellinen media sekä viihdeteollisuus. Loy on harjaantunut luennoitsija akateemisessa maailmassa sekä pitkäaikainen meditaation harjoittaja. Puheissaan hän siteeraa laajalti eri lähteistä aina Chomskysta Dogeniin ja viittaa tilastoihin amerikkalaisten ydinaseiden määristä ja tuhovoimasta sekä asekaupan tuottavuudesta. Hänen johtopäätöksensä ei poikkea siitä mitä monet muutkin ovat sanoneet: globaali yhteiskunta on syvässä kriisissä ja hänen mukaansa kriisi on pohjimmiltaan myös henkinen. Ratkaisuksi Loy toivoo yhteiskunnan henkistä heräämistä jonka myötä ihmiset voisivat alkaa kyseenalaistamaan nykyisiä toimintatapoja ja ajatusmalleja perinpohjaisesti ja ylittää dualistisen me vastaan muut-ajattelun.

Tämä kaikki kuulostaa hyvältä, ja vaikka en pidäkään sitä totaalisen mahdottomana, rehellisesti sanottuna se tuntuu usein hieman etäiseltä mahdollisuudelta. Tiedostan että ajatus uuden paremman ajan alkamisesta on siintänyt kautta aikojen monien hengellisten harjoittajien sekä opettajien mielissä ja usein sitä on siivittänyt ajatus että asioiden on pakko muuttua pian koska laajamittainen ja usein järjestelmällinen välinpitämättömyys ja epäeettisyys on vaikuttanut täysin kestämättömältä. Kansanmurhien ja terrori-iskujen maailmassa ratkaisevaa muutosta ei näytä kuitenkaan vielä tapahtuneen. Voihan olla, kuten joskus kuulee sanottavan, että muutos on niin hidasta, ettemme kykene vielä havaitsemaan sitä, mutta siinäkin tapauksessa joudumme tyytymään epävarmuuteen siitä mihin suuntaan maailma ylipäänsä on muuttumassa.

Puheiden päätyttyä Loy avaa mahdollisuuden kysymyksille ja keskustelulle jotta kuulijat voivat esittää epäilyksiään tai huomioitaan. Salin keskellä urheiluverkkareihin pukeutunut mies nojaa eteenpäin ja kysyy Loylta kuinka voi viedä retriitillä kokemansa selkeyden takaisin Lontoon kiireiseen arkeen.

Perheretriin aikana lapset jaettiin eri ikäryhmiin, joilla oli omat ohjaajansa. Sillä välin kun lapset tutustuivat puutarhaan ja kasveihin, askartelivat ja pelasivat jalkapalloa, vanhemmilla oli aikaa hiljentyä ja harjoittaa meditaatiota. Perheillä oli myös muutama yhteinen meditaatiohetki jossa tehtiin rentoutumisharjoituksia ja ihmiset lähettivät toisilleen myönteisiä ajatuksia. Yhtenä ohjelmanumerona oli paikallisesta luonnonsuojelukeskuksesta järjestetty vierailu jossa mukana oli muutama pöllö ja yksi haukka sekä näiden huoltajat, jotka kertoivat eläimistä ja niiden elämästä luonnossa. Vaikka minulla onkin epäilykseni kesytetyistä villieläimistä ja siitä kuinka eettistä niiden pitäminen on, vaikutti siltä että näitä yksilöitä kohdeltiin todella hyvin. Pöllöistä suurin, alla olevassa valokuvassa, vaikutti erityisen persoonalliselta ja uteliaalta tapaukselta.

Muutama päivä sitten sain yllättäen itselleni polkupyörän ja vieläpä lahjoituksena. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mahdollisuutemme tutustua paikalliseen maaseutukulttuuriin on taas hieman parantunut ja eilen vietimmekin Annin kanssa vapaapäivää ajamalla Ashburtoniin, joka on yksi paikallisista pikkukylistä. Törmäsimme kylillä erääseen entiseen Gaian vapaaehtoistyöntekijään,  kävin hänen kanssaan maalaismarkkinoilla sillä välin kun Anni kävi testaamassa paikallisen maauimalan. Retken päätteeksi paikallisen kahvilan kokki sytytti epähuomiossa skonssimme tuleen ja saimme korvaavat leivokset mukaan ilmaiseksi. Täkäläiset skonssit muistuttavat hieman suomalaista pullaa, mutta täällä ne tarjoillaan teen sekä paksun kermalevitteen ja hillon kanssa, illmiö kulkee nimellä Devon cream tea ja se on ilmeisesti jo lähes tuhatvuotinen englantilaisen keittiön erikoisuus. Kriitikoiden mukaan kunnollista cream teatä on nykyään vaikea löytää enää mistään, mutta tarjoilija kyllä vakuutti minulle että skonssien syttyminen tuleen on hyvin epätavallista.

Tänään alkaa jälleen uusi retriitti, tällä kertaa opettajana on David Loy, amerikkalainen buddhalaisuuden professori joka on vasta hiljattain alkanut opettamaan meditaatiota. Poimin eilen kirjastosta hänen kirjansa The Great Awakening, jossa hän käsittelee buddhalaista puutteen (engl. lack) psykologiaa ihmisen kokemuksessa ja sitä kuinka se johtaa moniin nykymaailman ongelmiin. Toisena teemana kirjassa on kuinka viha, ahneus ja harha ilmenevät yhteiskunnallisissa instituutioissa ja muokkaavat politiikkaa ja taloutta. Odotankin illan opetuspuhetta mielenkiinnolla.

Retriitin ohjaavat Caroline Jones ja Chris Cullen jotka opettavat kesällä myös Suomessa. Toivottavasti ehdin juttelemaan Chrisin kanssa retriitin aikana, yritän saada aikaiseksi jonkinlaisen haastattelun. Jos haluat esittää jotain kysymyksiä Chrisille, voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen penttila.j (at) gmail (piste) com.

Voitko kertoa hieman munkin elämästä ja niistä syistä jotka saivat sinut ryhtymään munkiksi?

Ryhtyessäni munkiksi alkuperäisenä ajatuksenani oli että se olisi väliaikaista, viettäisin vain kolme vuotta munkkina. Olin 40-vuotias ja tiesin, ettei työelämä tulisi tarjoamaan enää mitään uutta. Kolmen vuoden jälkeen en halunnutkaan luopua tästä elämäntavasta, sitoutumiseni oli kasvanut ja viisi vuotta munkkivihkimykseni jälkeen tunsin löytäneeni kodin Sri Lankasta Kandybodhan meditaatiokeskuksesta.  Sain sieltä meditaatiomökin ja ruoka oli hyvää.

Kaikki munkit kokevat epäilyksiä ja kyseenalaistavat elämäntapaansa jossain vaiheessa. Vuonna 1998 palasin Englantiin ja tiesin, ettei täällä ollut infrastruktuuria tai luostarijärjestelmää joka mahdollistaisi meditaatioon vetäytymisen. Aloin opettamaan ja opettaminen on mahdollistanut tämän elämäntavan jatkamisen ja sen että voin jakaa harjoitustani muiden kanssa.

Odotan aikaa jolloin voin taas vetäytyä hiljaisuuteen, odotan eläkeikääni. Munkkeus on oma elinkeinonsa, eikä se ole kaikkia varten. Luostarielämä saattaa vaikuttaa hyvin rajoitetulta elämäntavalta, mutta sen piiriin mahtuu huomattavasti vaihtoehtoja, kuten akateemista oppineisuutta, temppelien hoitamista, tai itseni tapauksessa meditaation opettamista. Kun ajattelee mitä tahansa ammattia, oli se sitten akateeminen, artistinen tai vaikka urheiluun liittyvä, on tyypillistä, että ihminen joka haluaa omistautua asialleen, liittyy jonkinlaiseen instituutioon.

Luopuminen on keskeinen osa munkin elämää, se tarkoittaa vahvasti vastavirtaan kulkemista suhteessa kulutusyhteiskunnan arvomaailmaan. Millaisina näet luopumisen hyödyt ja onko mielestäsi tärkeää että maallikkoharjoittajatkin harjoittavat jonkinlaista luopumista elämässään?

Useimmiten luopuminen sekoitetaan jonkinlaiseen rankaisuun tai itsensä kiduttamiseen ja kuvitellaan että se olisi jotenkin tärkeää hengelliselle elämälle. Ajatellaan että jos jättää syömättä jotain, niin se on itsessään jollain tapaa hengellistä. Kyse on enemmänkin siitä että luovutaan jostain jotta voidaan tuntea siihen liittyvä takertuminen, ja kun todella tuntee tuohon takertumiseen liittyvän kärsimyksen, voi alkaa vapautua siitä. Sitten voi jälleen palata niihin asioihin jotka ovat hyödyllisiä ja tärkeitä meille, voi palata toimintoihin jotka ovat taitavia ja eettisiä.

Niin kauan kun on olemassa itse, tai illuusio itsestä, on olemassa myös mahdollisuus takertumiseen.

Voimmeko esimerkiksi nauttia syömisestä ilman että siihen liittyy ahneutta? On tärkeää ymmärtää ettei Buddha kehottanut hankkiutumaan eroon elämän nautinnoista ja iloista. Ongelma on takertumisessa, ei asioissa itsessään, emmekä voi luopua takertumisesta ennen kuin näemme kuinka paljon kärsimystä se aiheuttaa. Ensinnäkin on oltava tietoinen addiktion luonteesta, siitä millaista on olla intohimojensa orja sekä turhautumisesta joka seuraa siitä kun ei saa haluamaansa asiaa. Tai suru, joka seuraa siitä kun menettää jotain tärkeää. Tuo jatkuva pinnan alla oleva pelon ja menetyksen tunne on osasyynä vakuutusteollisuudelle. Enkä nyt tarkoita, ettei kenenkään pitäisi vakuuttaa talojaan tai omaisuuttaan tai mitään sellaista..

Ihmiset sanovat joskus että ahneus ruokkii koko kulutusyhteiskuntaa, ja se on totta, mutta on olemassa toinenkin energia joka ajaa sitä eteenpäin, nimittäin pitkästyminen, ymmärrätkö? Kaikkiin elämän nautintoihin ja iloihin kuuluu myös tietty epätyydyttävyys, asiat menettävät makunsa ja kun nautinto menettää kärkensä syntyy pitkästymistä ja pitkästyminen ajaa sinut etsimään jotain muuta, seuraavaa mielenkiinnon tai jännityksen kohdetta tai seuraavaa päihtymystä. Luopumisen tarkoituksena on viedä perusta tältä mekanismilta jotta voimme nauttia elämästä ja sen luontaisista iloista ja nautinnoista.

 Mikä toi sinut meditaation pariin ja miksi jatkat harjoitusta?

Luulen että se on melko tavanomainen syy: kärsimys tai tyytymättömyys asioihin. Olin kriisissä kolmekymmentävuotiaana, se oli 70-lukua ja zen oli silloin kova sana. Voin vain sanoa, että kun opettajani laittoi minut istumaan seinää vastapäätä ja sanoi ”Tarkkaile vain kaikkea mitä mieleesi tulee.” minulla ei ollut enää epäilystäkään sen neljänkymmenen minuutin päätyttyä, olin varmaan ollut zen harjoittaja menneessä elämässä [nauraa].

Ja miksi harjoitan edelleen? Se johtuu siitä jatkuvasta hyödystä joka tulee Buddhan asetteleman eettisen elämäntavan noudattamisesta, josta meditaatio on yksi osa. On huvittavaa kuinka jotkut munkit ja nunnat ovat rakastuneet itse instituutioon, olen aina ajatellut olevani meditaation harjoittaja, jolla nyt sattuu olemaan munkin vaatetus.

Buddhalaisuus alkoi luostariliikkeenä jossa harjoitukselle omistautuneet ihmiset luopuivat maailmasta voidakseen harjoittaa meditaatiota, mutta nykyisin valtaosa harjoittajista lännessä on maallikkoja jotka elävät osana yhteiskuntaa. Voitko kommentoida tätä?

Luulen, että kyseessä on väärinkäsitys, heti alusta lähtien mukana oli suuri maallikkoliike. Minusta on tärkeää kiinnittää huomiota siihen kuinka esimerkiksi satipatthana-sutta (opetus tietoisuuden perustoista) anettiin Kurusadhamman Kuru-heimolle, jotka olivat siis meditaatiota harjoittavia maallikkoja! Ja tietenkin Buddhalaisissa maissa mahasi-perinteen keskukset ovat aina täynnä maallikkoja. Joten voidaan sanoa että tämä on tietynlainen väärinkäsitys Buddhan ajoista. Se mikä lännessä on erikoista, on maallikko-meditaatio-opettajat. Mutta täällä onkin pitkä perinne maallikoiden hengellisistä perinteistä, esimerkiksi kveekarien ja metodistien piireissä, joissa pappeutta ei pidetä tärkeänä.

Olet opettanut pitkään sekä intensiivisiä retriittejä, että meditaatiokursseja. Mikä mielestäsi johtaa meditaatioharjoituksen syvenemiseen?

Elin maallikkoharjoittajan elämää kymmenen vuotta ennen munkiksi ryhtymistä. Kun ajattelen omaa kokemustani, mieleeni tulee muutamia keskeisiä tekijöitä, ensinnäkin on tärkeää että harjoittajan elämä on eettisesti kestävää ja että hän noudataa ja pyrkii kehittämään moraalista toimintaa elämässään. Toisekseen, että hän näkee työnsä palveluksena muille, teki sitten mitä hyvänsä, oli se sitten tärkeää tai ei yhteiskunnan arvomaailman kannalta. Että omistautuu jollekin tietyn perinteen harjoitukselle ja että pääsee osallistumaan viikottain yhteiseen harjoitusiltaan muiden kanssa. Ja että aina silloin tällöin pääsee osallistumaan hiljaiselle retriitille. Nämä ovat ne tukijalat joiden myötä harjoitus voi kehittyä.

Aloitit harjoituksesi zen perinteessä ennen kuin siirryit harjoittamaan vipassanaa. Onko kokemuksesi eri harjoitusperinteistä syventänyt ymmärrystäsi meditaatiosta?

Niin, aluksi tein 3 vuotta zen harjoitusta ja sitten siirryin theravadaan. Theravadan sisällä harjoitin aluksi Ajaahn Chahn perinteessä maallikkoharjoittajana ja sitten mahasi-perinteessä. Tärkeimpänä meditaatio-opettajanani pidän Sayadaw U Janakaa. Vietin myös muutaman vuoden tehden U Ba Khinin harjoitusta Goenka-jin kanssa ja kerran eräällä Thaimaan matkallani tutustuin myös lukuisiin muihin vipassana metodeihin. Vaikka useampiin perinteisiin tutustuminen johtaa laajempaan perspektiiviin haluan myös lisätä että omistautuminen yhdelle perinteelle riittää kyllä eikä ole välttämätöntä ryhtyä tutustumaan muihin harjoitusmuotoihin.

Olin eilen päivystävä koordinaattori, vastasin aamiaisesta sekä päivän mittaan muista juoksevista asioista. Aamu oli kiireinen ja puuro tarttui kattilan pohjaan kiinni, mutta muuten päivä ei tuntunut erityisen stressaavalta. Illalla päätin lähteä väsymyksestäni huolimatta auttamaan Carolinea läheisessä Newton Abbot-nimisessä pikkukaupungissa järjestettävän meditaation peruskurssin käytännönjärjestelyissä. Kurssi muistutti puitteiltaan Suomessa järjestämiämme meditaatioiltoja. Illan teemana oli mindfulness, tietoinen läsnäolo kehosta ja mielestä. Yhtenä aiheena käsiteltiin mielentiloja ja sitä kuinka mielentilat tai tunnetilat värjäävät kokemuksen ja vaikuttavat siihen miten koemme asiat: ärsyyntyneenä kaikki asiat vaikuttavat ärsyttäviltä, pitkästyneenä mikään ei jaksa kiinnostaa ja iloisena asiat näyttävät positiivisemmilta. Ulkoiset asiat luonnollisesti vaikuttavat kokemukseen, mutta sisäiset olosuhteet, mielentilat, ovat aivan yhtä ratkaisevia.

Tämä tuntuu erityisen selvältä yhteisöelämän piirissä, joka aamu vapaaehtyöntekijät pitävät aamupalaverin jonka lopuksi jokainen voi kertoa muutamalla lauseella miten menee tai miltä tuntuu, onko tyytyväinen, ärsyyntynyt vai jotain muuta. Vaikka aamut ovat toistensa kaltaisia, ihmisten sisäinen kokemus vaihtelee huomattavasti. Joskus ulkoisiin puitteisiin on vaikeampi vaikuttaa, mutta sisäisen kokemuksen muokkaamisen on aina mahdollisuus.

Eilen kurssin päätyttyä, kun olimme saaneet kaiken pakettiin, päätimme kävellä takaisin Gaiaan. Kävelimme puolitoista tuntia joen vartta sekä metsiköiden ja peltojen läpi. Illan hämärtyessä oli mukavaa kävellä ja jutella ja elämä tuntui jollain tapaa täydeltä ja kiireettömältä. Kotiin saavuttuamme menin vielä keittiöön miettimään tämänpäiväistä ateriaa ja laittamaan papuja likoamaan.

Tämänpäiväinen black bean chili onnistui hyvin, mutta simple diets, joka on tarkoitettu allergikoille ja erikoisruokavalioille paloi pohjaan. Höyrystimestä loppui vesi ja pannu alkoi kärventyä, palaneen metallin ja kaalin katku täytti keittiön. Joskus käy näin.

Sitten tofuun ja maapähkinäkastikkeeseen. Tämä resepti on yksi lempiruuistani täällä Gaiassa ja pääsinkin kokeilemaan sen valmistamista hiljattain. Resepti on äänekäs ja tulinen protesti kevyttä kasvisruokaa vastaan sekä toteutukseltaan melko yksinkertainen. Täällä se kulkee nimellä gado gado, mutta googletutkimuksen jälkeen tuntuu siltä että satay tofu olisi sittenkin ehkä tarkempi nimi. Luulen että resepti on periytynyt vapaaehtoissukupolveta toiselle ja muokauttunut alkuperäisestä ajan saatossa niin ettei nimi enää tarkalleen vastaa alkuperäistä ajatusta. Oli miten oli, resepti on toimiva joten jätän käsitteiden määrittelyn tältä erää tähän.

Kyseinen ateria kokataan täällä yleensä pienille ja keskikokoisille ryhmille (20 – 35), sillä siihen uppoaa huomattava määrä maapähkinävoita ja tofua, joita emme yleensä varastoi 80:tä ihmistä varten. Lisukkeina toimivat hyvin riisi ja vaikkapa lehtikaali. Tofun voi halutessaan marinoida etukäteen, mutta mielestäni marinoimattomanakin sen luontaisen mitäänsanomaton ja pahvinen maku tasapainottaa kastiketta hyvin. Tämä resepti valmistaa tarpeeksi kastiketta kolmellekymmenelle ja soveltuu näin ollen erinomaisesti yksineläjälle joka syö mieluusti samaa ruokaa kuukauden putkeen.

Satay tofu/tofu maapähkinäkastikkeessa (30)

6 suurta sipulia

1 valkosipuli

1.75kg maapähkinävoita

Kourallinen raastettua inkivääriä

6 rkl etikkaa

6 rkl hunajaa

1 tlk cayenne pippuria

3 pientä kuivattua chiliä

Tamaria tai soijakastiketta maun mukaan

Sitruunamehua maun mukaan

Vettä kastikkeen nesteyttämiseen

3.75kg tofua

Laakerinlehtiä

1. Kuutioi tofu, öljyä vuoka ja paahda tofua uunissa 180° noin 40 min, käännä kymmenen minuutin välein jotta tofu ruskistuu tasaisesti kaikilta puolilta.

2. Paista kattilassa sipulia, valkosipulia, chiliä ja inkivääriä kunnes ne ovat kypsyneet, lisää cayenne pippuri.

3. Lisää kattilaan etikka, hunaja, maapähkinävoi ja vesi. Sekoita.

4. Kun kastike on tarpeeksi juoksevaa, voit lisätä sitruunan ja soijakastikkeen sekä tofun ja antaa sen hautua jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Haastattelu perustuu tapaamisemme aikana kirjoittamiini muistiinpanoihini, eikä siten ole sanatarkka kuvaus keskustelustamme, olen kuitenkin pyrkinyt pysymään mahdollisimman uskollisena keskustelulle.

Miksi harjoitat meditaatiota?

Caroline: No, on kai vastattava miksi harjoitan tässä vaiheessa, motivaatio muuttuu harjoituksen myötä, mutta harjoitan kehon ja mielen eheytymisen takia sekä vahvistaakseni kykyä iloon, myötätuntoon ja välittämiseen. [Caroline miettii hetken ja nauraa.] Enkä oikein tiedä osaisinko lopettaa tässä vaiheessa. Minulla on vahva halu syventyä ja ymmärtää sisäisen vapauden tietä, tietä vapauteen. Meditaatioharjoitus on minusta yksinkertaisesti myös hyvin hyvin mielenkiintoista. Voisi myös sanoa että se hillitsee minun sekopäisyyttäni. Toivottavasti kukaan ei saa väärää mielikuvaa tästä, mutta on tärkeää oivaltaa tämä, ettei meidän tarvitse olla mielenliikkeidemme hallitsemia.

Sinulla on kveekaritausta, olet toiminut terapeuttina ja työskennellyt vuosia Briggs-Myers-järjestelmän kanssa. Kuinka taustasi on vaikuttanut siihen kuinka harjoitat ja opetat meditaatiota?

Caroline: Kveekarien sitoutuminen rauhaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen on vaikuttanut käsitykseeni siitä, että harjoituksessa on myös kyse erilaisista tavoista toimia maailmassa ja olla muiden ihmisten kanssa. Myös kveekarien rakkaus hiljaisuuteen, ja se kuinka kveekareilla ylistäminen tapahtuu hiljaisuudessa, on ollut merkityksellistä. Samoin kuin heidän käsityksensä siitä että jokaisessa ihmisessä on pieni osa Jumalaa, ajattelen sitä muiden ihmisten hyvyyden ja ainutlaatuisuuden kunnioittamisena.

Myös kveekarien parissa saama koulutukseni konfliktitilanteiden ratkaisemiseen ja helpottamiseen on ollut merkityksellistä. Näenkin itseni joskus enemmän fasilitoijana kuin opettajana: pyrin luomaan turvallisen tilan ja myönteisen ilmapiirin jossa ihmiset voivat itse tutkia ja oivaltaa.

Terapiatyöstä hyödynnän usein kuuntelutaitoa. Usein ammenan myös elementtejä ratkaisukeskeisestä terapiasta (solution focused therapy), jossa keskitytään niihin resursseihin joita henkilöllä on jo käytössään, ja kiinnitetään huomiota jo olemassa oleviin taitoihin, kuten läsnäoloon, herkkyyteen ja siihen että he tekevät jo jotain joka auttaa. Tämän huomaaminen itsessään johtaa usein ongelmien ratkeamiseen tai tilanteen helpottumiseen. Resurssit ovat jo olemassa, usein riittää että huomaa ne.

Sinulla on aktiivinen opetusaikataulu ja elät pitkälti danan (retriittiläisten ja harjoittajien lahjoitusten) varassa. Millaista se on tai miltä se tuntuu?

Se tuntuu ihanalta ja samalla hauraalta ja epävarmalta. Se on jotain jota todella haluan kunnioittaa ja se on perinne jonka jatkumista haluan tukea. On hienoa osallistua johonkin joka perustuu kaikilta puolin anteliaisuuteen ja huomata kuinka hyvää se tekee kaikille ja kuinka kaunista se on. Ja miltä se tuntuu? No se riippuu aina mielentilasta, ihanalta tai kauhealta, haastavalta, pelottavalta, liikuttavalta. Minusta tuntuu että olen vasta aloittelija ja että se on itsessään oma harjoituksensa. Hyvänä päivänä se saa minusta parhaat puolet esiin.

Tuntuu myös, että se on hyvä asia tehdä, se on tekemisen arvoista ja siitä on hyötyä ihmisille. On hienoa olla mukana toiminnassa joka edistää ihmisten hyvinvointia.

Entä näetkö riskejä siinä että maallikoista tulee täyspäiväisiä meditaatio-opettajia jotka pyrkivät elämään anteliaisuuden varassa. Voiko se mielestäsi johtaa dharman kaupallistumiseen?

Opettajien on jotenkin saatava elantonsa, onkin tärkeää tarkkailla tätä asiaa. On argumentteja sen puolesta, että opettajilla olisi hyvä olla myös muita tulonlähteitä opettamisen lisäksi. Mutta on myös hyödyllistä että on opettajia jotka voivat elää vapaina palkkatöistä ja omistautua täysin opettamiselle ja harjoittamiselle. Itse saan myös taloudellista tukea sekä isältäni että mieheltäni, he haluavat tukea opetustani ja ilman tuota tukea en voisi opettaa yhtä paljon kuin mitä nyt teen.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja danaan liittyen. Minusta tuntuu vahvasti, että opettajien tai dharmaorganisaatioiden on liian helppoa tulla vedetyksi markkinapaikalle, ostamisen ja myymisen maailmaan. Buddhalle tuntui olevan hyvin keskeistä, että munkkien, nunnien ja maallikoiden suhde perustui opetusten ja almuruuan vapaaseen antamiseen ja vastaanottamiseen, jota ilman luostariyhteisö olisi huomattavasti köyhempi. Samaan tapaan dharmaopetusten kaupallistuminen lännessä voi heikentää meditaatioyhteisöjä ja opetuksia.

Olet opettanut jo useita vuosia intensiivisillä hiljaisilla retriiteillä sekä iltakursseilla. Oletko huomannut että on jotain tiettyjä tekijöitä jotka johtavat ihmisten meditaatioharjoituksen ja hengellisen elämän syvenemiseen?

Se, että löytää harjoituksesta jotain, josta on todella, todella kiinnostunut. Jotain, joka todella kutsuu, ei vain pään tasolla vaan jotain joka tuntuu myös sydämen tasolla tärkeältä. Eikä pelkästään se, että löytää sen, vaan myös että seuraa sitä. Se, että omistaa aikaa tutkimiselle ja huomaa milloin niskakarvat nousevat pystyyn, tai huomaa että liikuttuu kyyneliin tai että jokin sisimmässä alkaa kehrätä. Huomaa että jokin vetää puoleensa ja että tuo kutsumus alkaa tehdä meditatiivista työtä puolestasi.

Kyseessä voi olla myös vain epämääräinen kaipuu, jota voi kuunnella ja kysyä mitä se tarvitsee. Ehkä on paikallaan viettää viikonloppu maalla ja syventyä kuuntelemaan sitä. Yhteisö, muut ihmiset tai hyvä ystävä voi auttaa huomaamaan mistä todella välität, mitä eniten haluat.

Nämä voivat olla eri asioita eri ihmisille. Jollekin se on ehkä rauhantyötä Palestiinassa, toiselle terapiaa. Laaja käsitys harjoituksesta ja hengellisestä elämästä voi olla hyödyllistä. Sangha, yhteisö tai ihminen joka ei jaa omaa rajoittavaa näkemystä sinusta itsestäsi, joku jonka kohdalla voit hyväksyä tuon erimielisyyden voi olla tärkeä. Niin monet asiat voivat olla harjoitusta syventäviä, kuten se että alkaa harjoittaa enemmän istumameditaatiota. Ei ole mitään taikasauvaa tai yleispätevää ratkaisua.

Dharmaopetukset ovat verrattain nuoria länsimaissa. Tuntuuko sinusta, että jotkut tietyt piirteet buddhalaisissa opetuksissa eivät saa tarpeeksi huomiota lännessä?

Omasta rajallisesta perspektiivistäni, kun kuuntelen kuinka meditaatiota opetetaan, tuntuu että yksi alue saattaa liittyä luopumiseen (engl. Renunciation, joka viittaa maltilliseen askeesiin ja vaatimattomuuteen) ja yksinkertaisuuteen. Paljon huomiota kiinnitetään siihen, kuinka voimme harjoittaa näitä opetuksia nyky-yhteiskunnassa, luostarijärjestelmien ulkopuolella maallikkoina, ihmisten saattaa kuitenkin olla vaikea tietää kuinka harjoittaa luopumista maallikkona. Tämä tuntuu erityisen tärkeältä suhteessa ympäristökysymyksiin ja siihen että voimme elää viisaammin suhteessa luontoon. Mutta on myös tärkeää, ettei tästä luopumisesta tule jonkinlaista hengellisen materialismin ja suorittamisen ilmentymää, jossa luopumisen harjoituksesta tulee yksi takertumisen kohde muiden joukossa.

Hengellisen elämämme hyvät ominaisuudet eivät ole vain meitä varten, vaan myös muita ihmisiä varten. Harjoitus voi perustua huomaamattamme tarpeeseen haalia jotain itsellemme, on tärkeää päästää irti eikä ajatella niin paljon asioiden saamista. Kyse on enemmän myönteisten ominaisuuksien tuomisesta maailmaan, kuin itsensä parantelemisesta tai kehittämisestä, se tuntuu erilaiselta. Takertuva tai haluava mieli ei voi koskaan saada tarpeeksi, se ei koskaan voi eheytyä täydellisesti. Se voi viedä pitkälle, mutta on myös rajallinen.

Caroline opettaa Suomessa heinäkuussa sekä loka-marraskuussa ja ohjaa lokakuussa myös Skotlannissa Sangha Sevan Trees For Life työretriitin.